Kiilopää 2021

Alkuun pari sanaa alla olevasta kokonaisuudesta, jotta kokemus olisi paras mahdollinen. Suosittelen, että katsot ja luet tätä isolta näytöltä, ei älypuhelimesi ruudulta. Kuvia ja tekstiä on paljon ja voit sisällysluettelon avulla mennä suoraan sinua kiinnostavaan kohtaan tai kun palaat, jatkaa mihin olit jäänyt. 

Sivulla on muutama interaktiivinen kuva ja video. Tunnistat ne välkähtävistä ikoneista. Voit hiiren osoittimella klikata yksittäisiä tägejä (esim. valkoinen nuoli vihreällä pohjalla) ja kun kyse on nuolesta, siirryt uuteen kuvaan. Näin syntyy kuvasarja ja voit tutkia esim. Kiilopäätä muutamasta näkökulmasta. Mukana on myös monta 360°-kuvaa, joilloin voit hiirellä “liikkua” kuvassa toisin sanoen voit katsoa ympärillesi, ylös ja alas, jopa zuumata. Jos olet “eksynyt”, pääset takaisin aloituskuvaan painamalla vasemmassa ylänurkassa olevaa talo-ikonia tai asekeleen taaksepäin painamalla nuolta.

• Mikä Kiilopää?
• Matka
• Kiilopää?
• Polkujuoksua?
• Omat retket
• Muuta

Mikä Kiilopää?

Kiilopää sijaitsee Lapissa Inarin kunnassa, 15 km linnuntietä Saariselästä etelään. Kiilopää on sekä tunturi että Suomen Ladun omistama ja ylläpitämä ulkoilukeskus, johon kuuluvat mm. päärakennus ravintoloineen, saunat ja erilaisia majoitusvaihtoehtoja – aivan tunturin juurella.

Alun perin minun oli tarkoitus lähteä tänä kesänä Ruotsiin juoksemaan pätkän Kungsledeniä, mutta suunnitelmaa ei voitu toteuttaa. Etsin vaihtoehtoista tekemistä ja keskusteltuamme aiheesta perheessämme ¹selvitin mm. onko vegaanista ruokaa tarjolla päätimme ilmoittautua Kiilopään polkujuoksuviikolle. Ohjattua polkujuoksua viikon verran Lapin tuntureilla? Miltä kuulostaa? Erittäin houkuttelevalta, jos pidät juoksemisesta, luonnosta ja Lapista. Kaikkea tätä on tarjolla vuosittain heinäkuussa Suomen Ladun teema-aiheisessa polkujuoksuviikolla. Olemme Suomen Ladun jäseniä ja itse olen SL:n kautta koulutettu polkujuoksuohjaaja. Täydelliset puitteet mahtavalle aktiivilomalle kerrassaan!

Blogikirjoitukseni on melko kuva- ja videopainotteinen, pyrin kuitenkin täydentämään kertomustani omin sanoin ja toivon mukaan välittämään millaista viikko Lapissa oli. Olen jäsentänyt alla olevan kokonaisuuden suurin piirtein kolmeen osioon: matkavalmistelut ja -kokemukset, polkujuoksu ja muuhun ulkoiluun. Jossain vaiheessa olin jo tekemässä pari kolme erillistä blogikirjoitusta, mutta itseäni tuntien minulla tuskin olisi ollut siihen riittävästi kärsivällisyyttä. Mutta nyt asiaan!

Löydätkö alla olevasta videosta kaksi poroa?

Matka

Emme omista autoa, mutta olemme kokeneita autonvuokraajia, joten oli itsestään selvää vuokrata auto ja matkustaa Lappiin autojunalla. Vaikka perille pääseekin kokonaan julkisilla, esim. bussilla Rovaniemeltä (260 km), halusimme viikon aikana tutkia paikkoja omin ehdoin ja saahan autolla tuotua samalla enemmän vaatetta ja varusteita mukanaan. Vaihtoehtoisesti voi vuokrata auton Kemijärveltä, mutta laskelmiemme mukaan, se ei olisi ollut kannattavaa meidän näkökulmasta. Ei siis taloudellisessa mielessä vaan kyse oli puhtaasti mukavuudenhalusta. Autojunapaketti on kalliimpi kuin pelkät hytit, mutta halusin ehdottomasti pakata auton Helsingissä ja näin varmistaa, että saan kaiken mukaan. Jo pelkästään se, ettemme joutuneet raahata kantamuksemme steissille ja sitten taas junasta vuokra-autoon, oli sen muutaman satasen arvoinen.

Lähtö oli perjantai-iltana Pasilasta. Hieman jännitti, että löydänkö lastauslaiturin, kun VR:llä ei ole tarjota tarkkaa karttaa alueesta. Näin koska VR:n omien sanojensa mukaan (kts. viereinen palsta).Tässä on hyvä hetki antaa VR:lle hyvää palautetta mainiosta tuesta, jonka sain Twitterin puolella, kiitokset /Nelli ja /Pia! Vuokra-auton olin varannut jo maaliskuussa ja junaliput ostin huhtikuun loppupuolella. Samalla kun ostaa autopaketin, pitää ilmoittaa auton rekisterinumeron, mutta vuokra-autojen osalta ne harvemmin, jos koskaan, on varaamishetkellä tiedossa. Jos rekisteriote ei ole tiedossa, voi keksiä ihan oman, MUTTA ennen matkaa pitää kuitenkin vielä ilmoittaa oikea. Näin siis toimin itse matkustuspäivänä. Koska VR:n puhelinnumero oli varattu ja ilmoitettu jonotusaika n. 20 min, laitoin kyselyn Twitterin kautta ja sainkin uudet liput kädenkäänteessä. Aivan mahtavaa palvelua!

Matkaa Kemijärveltä perille Kiilopäälle on vielä reilut 230 km. Olimme perillä juuri sopivaksi syömään lounasta.

Alla pari kuvaa Kemijärven lastausalueesta kun juna saapuu purettavaksi.

Moikka! Karttaa Pasilan autojuna-asemasta ei ikävä kyllä meillä ole saatavilla. Mutta voit toki tarkastaa reitin etukäteen navigaattorin avulla. Kun ajat Pasilan autojuna-asemalle, kannattaa laittaa navigaattoriin osoitteeksi Veturitie 9, 00240 Helsinki. (Pasilan autojuna-aseman osoite on muuttunut. Uusi osoite Veturitie 19, ei ole vielä päivittynyt navigaattoreihin ja siksi suosittelemme toistaiseksi hakemaan reittiä Pasilan autojuna-aseman nimellä tai vanhalla osoitteella Veturitie 9.)

Kiilopää

Kiilopää sijaitsee 4-tien tuntumassa noin 10 km linnuntietä Saariselästä etelään, Inarin kunnassa. Kuten alussa jo mainitsin Kiilopää on tunturin lisäksi myös ulkoilukeskus kaikkine tarpeellisine palveluineen. Päärakennuksen lisäksi, jossa on vastaanotto, ravintola, suihku/saunat, minimarket, kokoustiloja alueelta löytyy erilaisia majoitusvaihtoehtoja esim. hotelli, hostelli, mökkejä, huoneistoja ja leirintäalue. Erästä kanssajuoksijaa mukaillen: “Näin lähelle ammattiurheilijan elämää en ole koskaan päässyt, pitää vain herätä, käydä aamiaisella, juoksemassa, syömässä, saunomassa ja sit saa taas nukkua… kaikki arkiaskareet hoitaa joku muu puolestasi.”

Syötyämme pääsimme varaamamme mökkiin, Jonnentupaan. Petien jaossa ei ollut mitään epäselvää, lapset olivat jo keskenään päättäneet, että omivat yläpedit ja meille aikuisille jäisivät alapedit ja sehän sopi minulle oikein hyvin, olivathan ne huomattavasti leveämmät. Asettauduttuamme kodiksi päätin tutkia lähiympäristöä hetken ennen ensimmäistä yhteislenkkiä vielä samana iltapäivänä.

Panin merkille, että Jonnentuvan vieressä oli aidatulla aluella maansiirto- ja kaivinkone, ja kuvista jo etukäteen tuttu savusauna oli sillä alueella. En ajatellut asiaa sen enempää vaan nautin alkaneesta viikonlopusta. Karu totuus paljastui sitten maanantaiaamuna kun klo 7.22 kaivinkone käynnistettiin aivan ovemme edessä. Heräsin kuolleitakin herättävään peruutusääneen, joka oli niin läpituntkeva, ettei nukkumisesta enää mitään tullut. Olin todella harmissani. Rauhalliset loma-aamut? Lapin rauha? Tämä ei selvästikään vastannut odotuksiani.

Kävin respalla valittamassa asiasta ja pistin varmuuden vuoksi vielä sähköpostia perään. Iltapäivällä sain soiton, jossa pahoiteltiin asiaa ja tarjottiin tilalle toista majoitusta. Tartuimme tarjoukseen ja muutimmekin melko pian sen jälkeen Pohjan Ukkoon. Aivan käsittämätön lukaali! Jokainen olisi saanut oman huoneen niin halutessaan. Lapset valitsivat kumpikin oman parven. Matkaa ravintolaan tulikin sitten hieman enemmän ehkä 400-500 metriä, mutta se ei ollut ongelma. Jälleen kerran on kehumisen paikka. Kokemani Kiilopään asiakaspalvelu on esimerkillistä ja mutkatonta. Kiitos!

Ja ei kehuminen tähän lopu. Noudatamme vegaanista ruokavaliota ja oleellinen tekijä, jotta ylipäänsä olisimme lähteneet viikoksi Kiilopäälle, oli tietenkin vegaanisen ruoan saatavuus. Kun varmistin asiaa maaliskuussa, saimme itse keittiöpäälliköltä sähköpostia, jossa hän vahvistaa “meillä vegaani ruuat sisältävät myös proteiinia”. Vastaus saattaa kuulostaa oudolta, jos ei ole vegaani. Harmillisen yleistä nimittäin on, että vegaanisista ruoka-annoksista (oli kyse sitten ravintoloista tai tapahtumista) puuttuvat proteiinit. Siksi olin kysynyt asiaa suoraan. Polkujuoksuviikon hintaan sisältyvät aamiaiset ja päivälliset ja kaikissa oli vegaaniset vaihtoehdot. Parina aamuna ne tosin olivat loppuneet, mutta sellaista sattuu.

Varustelista ja viikko-ohjelma

Lauantai

Saapumispäivänä lauantaina oli ohjelmassa lyhyt verryttelylenkki, jolla pääsi jo heti tutustumaan hieman muihin viikkoon osallistuviin juoksijoihin. Ensituntumaa Kiilopään maastoon saatiin Poropolulla. Illalla oli sitten ensimmäisen infotilaisuuden vuoro.

Sunnuntai

Lenkki vei meidät aluksi Poropolkua pitkin Rumakurun yläosaan. Sateisen ja melko sumuisen sään vuoksi näkyvyys oli melko heikkoa ja ensimmäisen laskun jälkeen olimmekin pian kurun alaosassa. Näkymä kiviseen kanjoniin oli hieno ja sieltä valua solisi häikäisevän kirkas puro – niin kuin kaikki kohtaamani purot ja joet. Olimme selkeästi laskeneet puurajan alapuolelle, sillä koivikot ja männiköt olivat ilmestyneet matkan varrelle. Koukkattuamme Pessinlammella ja Taajoslaavulla suuntasimme takaisin Kiilopäälle Luulammen kautta, jossa pidimme lyhyen tauon. Sitten alkoi nousu ja pian olimme taas puurajan yläpuolella, mikä on hätkähtävää huomata – yht’äkkiä puut vain ovat hävinneet. Luuvaaralta alkoi tosi kiva lasku kohti tukikohtaa, sillä polku oli oikein kunnon retkeilyreitti, polkujuoksijan näkökulmasta suorastaan moottoritie. Eikun menoksi!

Matkaa kertyi 21,6km ja aikaa siihen meni yhteensä 3t 38min. Polar Vantage M tuotti videon, josta näkee reitin ja saa lisää speksejä. Alla lenkin tunnelmia.

Maanantai

Suhteessa edellisen päivän lenkkiin lähdimme maanataina vastakkaiseen suuntaan. Ensimmäinen etappi oli Niilanpään porokämppä, josta jatkettiin historiallisella Ruijanpolulla, lyhyt pysähdys Sivakkaojan laavulla aina Laanilan kautta takaisin ja tässä vaiheessa jo tuttavallisesti “kotiin”. Reitti vie enimmäkseen metsäpoluilla, joista osa melko historiallista. Jos historia kiinnostaa, voit lukea lisää Ruijanpolusta wikissä.

Matkaa kertyi 18,7km ja aikaa siihen meni yhteensä vajaa 3t. Polar Vantage M tuotti videon, josta näkee reitin ja saa lisää speksejä. Alla lenkin tunnelmia.

Tiistai

oli huilipäivä. Tai olisi pitänyt olla. Lounaan jälkeen lähdimme perheen kanssa valloittamaan Kiilopäätä. Päivällisen jälkeen taas päätin, että nyt lähden uudestaan Kiilopäälle, tällä kertaa kellotan ja kuvaan nousun. Juoksin ehkä pari sataa metriä, mutta sitten tyydyin kävelemään rivakasti. Alas tulinkin sitten kovaa, juoksin minkä uskalsin ja sehän tuntui reisissä. Ei siinä vielä mitään. Samana iltana aurinko laskisi ensimmäistä kertaa ja halusimme ehdottomasti nähdä sen parhaalta mahdolliselta paikalta. Eiku uudestaan Kiilopäälle. Näin jälkiviisaana voin sanoa, ettei minun touhussani ollut mitään järkeä. Pilasin näin minun perjantaisen pitkiksen, en vain tiennyt sitä siinä vaiheessa.

Keskiviikko

Aamu alkoi täydellisellä juoksusäällä, ehkä 13 astetta, pilvistä ja raikas kevyt tuuli. Edellisen Kiilopään huiputukset eivät juuri tuntuneet jaloissa. Matka veisi meidät Kuutamokurun kautta Rautulammelle ja takaisin, tiedossa oli n. 22km, mutta sitä tulikin sitten lisää. Suuntasimme aluksi Niilanpään kautta komealle ja pitkähkölle Kuutamokurulle, todellakin näkemisen arvoinen rotko. Seurasimme kurua loppuun asti, jonka jälkeen käännyimme kohti Rautulampea, jolloin olimme taas puitten mailla. Puusto muuttuu matkalla Rautulammelle jännällä tavalla, mäntyjä ei enää näy ja koivut muuttuvat pusikkomaisiksi ja siinä välissä kiemurtelee melko ahdas polku, jolla porukkamme puski kohti taukopaikkaa.

Rautulammella sää muuttui. Tuuli alkoi nousta ja ensimmäiset pisarat tulla tupsahtelivat taivaalta. Muonitus- ja biotauolla oli hetki aikaa ihastella lampea, joka minun mittakaavassani on kaiketi jo ihan järvi. Aloimme nousta Raututunturia ja sadepisarat alkoivat tuntua vaatteiden ja lippiksen läpi. Vastatuuli koveni ja vettä tuli jo vaakatasossa, lämpötila oli tippunut huomattavasti. Olin märkä, mutta jostain syystä en vielä kokenut tarpeelliseksi ottaa kunnon sadevaatteet juoksuliivistäni. Aloimme hölkätä ja kukaan ei juurikaan puhunut enää, kaikki olivat keskittyneitä. Tarkkailin ympäristöä, arvioin tilannetta ja puskin eteenpäin. Mutta sitten ylämäessä herpaannuin hetkeksi ja jalkani osui kiveen ja aika pysähtyi. Olen edelleen menossa eteenpäin, mutta jalat eivät ole enää allani ottamassa massaani vastaan. Muistan kuinka vimmatusti yritän tuoda käsiäni eteeni, jotta voisin estää kaatumiseni. Mutta kädet eivät tottele vaan jäävät kuin mäkikotkalla konsanaan kyljissä kiinni ja leppäkeihään lailla liidän. Onni onnettomuudessa varmaankin. Jos olisin saanut kämmenet eteeni, ne olisivat jääneet kehoni alle ja todennäköisesti murskaantuneet. Vai oliko kyse vaistomaisesta liikkeestä? Ehkä sadat ellei tuhannet tunnit tatamilla olivat valmistaneet minut tällaisiin tilanteisiin. Näin ainakin haluaisin uskoa. Ajatuksen voimin yritän vielä välttää väistämätöntä, mutta ei auta. Rintakehä edellä mennä mätkähdän oikealle olkapäälleni. En tunne kipua. Kohta jo monta käsiparia auttavat minua pystyyn. Tarkistan paikkojani ja mikään ei ole murtunut, olkapäätäni tosin kuumottaa, liikerata onneksi tallella. Myöhemmin kämpillä harmikseni huomaan, että lempijuoksutakkini on osumakohdasta repeytynyt. Olin näköjään syventynyt ajatuksiini ja ottanut pelkääjän paikan.

Jatkoin hetki kävellen ja poimin kohmeisillä sormillani sadetakin suojapussista. Kun sormet eivät tottele, on kyllä hirmu hankalaa laittaa vetskari kiinni. Siinä oli taas pieni taistelu ja jouduin oikein pysähtymään, en halunnut enää kaatua. Onnistuin vihdoin ja jatkoin. Matkaa oli siinä vaiheessa vielä 6-7 km jäljellä, mutta onneksi en tiennyt sitä siinä vaiheessa. Olin nimittäin viluinen ja halusin vain saada lämpöä, tuuli ja sade eivät haitannut enää. Niilanpään porokämpän kautta polku olikin taas hempompaa ja alamäkeä.

Kämpillä kävin suihkussa, söin ja otin päikkärit. Onneksi olkapääni ei vaurioitunut, mutta siihen on nyt ilmestynyt kaikki sateenkaaren värit. Olen elämäni aika saanut monta mustelmaa, ja tämä on kyllä komein.

Matkaa kertyi 26,3km ja aikaa siihen meni yhteensä reilut 4t. Polar Vantage M tuotti videon, josta näkee reitin ja saa lisää speksejä. Alla lenkin tunnelmia.

Omat retket

Huilipäivinä kävimme perheen kanssa tutkimassa lähiluontoa, tiistaina Kiilopään huippua peräti kolme kertaa kuten aiemmin kävikin jo ilmi ja perjantain retki vei meidät Pahaojan retki- ja vuokratuvalle, jossa on myös näyttävä riippusilta. Olli Nuorannon blogista saat hyvän peruskäsityksen kohteesta.  Alla on kuvia kahdessa osassa Kiilopään alueella ja Pahaojan retki- ja vuokratupa. Kun viet hiiren osoittimen kuvan päälle, ilmestyy lyhyt kuvateksti.

Kiilopään aluella

Pahaojan retki- ja vuokratupa

Kiilopäältä on matkaa noin 34km. Tie on loppupäässä huonoa ja keleistä riippuen jopa erittäin huonoa. Perille eli parkkipaikalle löytää seuraavan Google Maps linkin avulla.

Muuta

Tarkoitus oli kirjoittaa vielä jonkinsorttinen vertaileva teksti kahdesta käyttämästäni älykellosta. Mutta en enää jaksa. Olen kirjoittanut tätä tekstiä jo paljon pidempään kuin olin alun perin sunnnnitellut ja jossain vaiheessa pitää vain todeta, että nyt riittää. Sellainen teksti, jossa vertan Polarin Vantage M:ä ja Applen AppleWartch 6:a on kuitenkin vielä tähtäimessä. Olen nimittäin siirtynyt käyttämään Applen kelloa, olen pettynyt liian usein Polarin beeta-tason kelloihin. Ei, että AppleWatch olisi täydellinen urheilukello, ei, se on kaukana siitä, mutta nykyään minun tarkoituksiini se riittää. Sitä paitsi se on niin pieni ja kevyt, että en edes huomaa sitä enää. Siinä erittäin suuri tekijä minulle.

Lopuksi vielä ehkä pari sanaa kengistä. Pääkaupunkiseudun polut ovat verrattuna Lapin maastoihin erittäin helppoja ja anteeksi antavia. Olin entistä tyytyväisempi kun huomasin, että luottokenkäni suojaavat jalkojani erittäin hyvin, varsinaisia liukastumisia ei ollut ja rakkuloilta vältyin. Tein ostettuani kengät jo melko pian oheisin videon, mutta nyt voin todeta, että olen edelleen tyytyväinen niihin. Jos sveitsinsaksasi on ruosteessa, voit toki lukea englanninkielisen blogikirjoitukseni MTN Racer samasta kengästä.

Kiitos kun jaksoit lukea loppuun asti!